Tervetuloa - Welcome
Tämä sivu tullee joskus esittelemään pelastuskoiratoimintaa
laajemminkin, mutta juuri nyt tämä on tehty jakamaan lokakuun viimeisissä
harjoituksissa raunioilla ottamiani valokuvia. Valitettavasti ei tullut valoisana
vuodenaikana mieleen ottaa vastavia kuvia, mutta toisaalta kuvissakin näkyvä pimeys luo
toki oman tunnelmansa. Näkyy kuvista toki se, että pelastuskoiraksi soveltuu hyvin moni
rotu, kunhan vain ohjaajalla ja kouluttajilla riittää kykyjä : ))
Pimeässä ei aina koira osunut kuvaan lainkaan ja toisinaan ei
salama välähtänyt, joten toisista on vähemmän kuviakuin toisista. Mutta jatketaan
kuvien ottamista ensi kaudella, jolloin ehkä myös näistä harkoista pois olleet koirat
osuvat linssiin.
Huomaa, että tämän sivun kuvat ovat
"alas-samplattuja", eli niiden resoluutio on sivun nopeamman lataamisen takia
pienempi kuin alkuperäisen kuvan. Klikkaamalla kuvaa saat esiin, tai tallennettua
alkuperäisen kuvan kameran resoluutiolla (koko kuva 1152x864, joskin osa kuvista on
leikatuja).
Piko, BPTU eli Belgian Paimenkoira Tervueren:
![Piko2.jpg (145529 bytes)](photos/Piko2.jpg)
Artturi on Pyreneitten Paimenkoira:
![artturi2.jpg (265330 bytes)](photos/artturi2.jpg)
Indy on ryhmämme suurin koira, Weimarin seisoja:
Indyn kanssa jäimme treenien jälkeen hieman poseeraamaan, alla niitä kuvia:
Dummy on muistaakseni Lyhytkarvainen Portugalin Podengo (saanen tarvittaessa
anteeksi huonoa rotutuntemustani)
![dummy3.JPG (84599 bytes)](photos/dummy3.JPG)
Senna on X-rotuinen mutta edustaa kahta reipasta rotua, Border Collie ja Belgian
Paimenkoira Groenendalen:
![senna3.JPG (258934 bytes)](photos/senna3.JPG)
Rea, Kultainen Noutaja:
![rea3.jpg (88066 bytes)](photos/rea3.jpg)
Max, Australian Karjakoira
![max6.JPG (169436 bytes)](photos/max6.JPG)
X, vai onko se oikeasti XX, on Saksan Paimenkoira:
![X3.jpg (188710 bytes)](photos/X3.jpg)
![X6.jpg (132750 bytes)](photos/X6.jpg)
![X7.jpg (147007 bytes)](photos/X7.jpg)
Jekku on Belgian Paimenkoira Tervueren, (mikä muuten on
ryhmämme yleisin rotu, kaikkian viisi koiraa):
![jekku8.JPG (147836 bytes)](photos/jekku8.JPG)
Muita ryhmämme koiria, jotka siis jäivät näistä kuvista pois ovat:
Ami, Belgian Paimenkoira Tervueren
Hilma, Border Collie
Onni, Schapendoes
Rasmus, Pyreneitten Paimenkoira
Sessa, Belgian Paimenkoira Tervueren
Torsti, Belgian Paimenkoira Tervueren (virallinen kutsumanimi voi olla jokin
muukin, mutta Torsti on eräs käytetyistä ; )
This page was last updated on 11/04/02.